Se toimii, se toimii vihdoinkin!

Tilasin 4.6.2008 Soneran nettisivuilta laajakaistan ja soitin 4-5 viikkoa tilauksen jälkeen ja ihmettelin, että miksi ei netti toimi vieläkään ja keskustelu meni jotakuinkin näin:

– Tilasin laajakaistan n. 4-5 viikoa sitten ja ei vieläkään toimi. Missä mättää?
– Tilasitko netin kautta vai puhelimella?
– Netin kautta tilasin.
– Joo, meillä on ollut nettitilauksissa ongelmia ja tilaus ei ole rekisteröitynyt.
– Mitäs nyt sitten tehdään?
– No sinun pitää tilata se uudelleen puhelimen välityksellä, yhdistän asiakaspalveluun.

Hoidin sitten tilauksen uudestaan ja sain kuulla, että joudun odottamaan vielä kaksi viikkoa ja minut laitettiin ”kiireellisten” listalle. Homma ei kuitenkaan mennyt niin kuin luvattiin, vaan kahden viikon päästä sain kuulla, että aika on siirtynyt viikolla eteenpäin. Viikon kuluttua soittelin taas Soneralle ja minulle kerrottiin, että asennuksessa on joku katkos tms. ja käskettiin soittamaan neljän päivän päästä uudelleen jos ei vieläkään toimi. No eihän se toiminut ja soitin taas sinne ja puhelimeen vastannut henkilö näki, että asennus on vieläkin ”kesken-tilassa”, mutta asennuspäivää ei ollut laitettu. Hän lupasi selvitellä asiaa ja ottaa vähän ajan päästä yhteyttä. Noin 20 minuutin päästä soi puhelin ja Soneran asiakaspalveluhenkilö kertoi, että kyllä se asennus on tehty, mutta sitä ei vaan oltu merkattu tietoihin.

No sitten vasta alettiin tutkimaan, että olisiko vika mahdollisesti modeemissa ja selvisi, että siellä oli entisen liittymän (DNA) jotain asetuksia, jotka muuttamalla pitäisi alkaa laajakaista toimia. Asiakaspalvelija kertoi, että VCI-arvoksi pitää laittaa adsl-modeemiin 33 ja katkaisi puhelimen. Hän ei tietenkään voinut sitten kertoa, että miten hemmetissä minä laitan tämän modeemiini. Seuraavaksi matkasin vanhempien luo käyttämään nettiä ja sain selville miten pääsen modeemin asetuksiin käsiksi ja palasin takaisin kotiini. Taistelin n. tunnin verran, jotta sain modeemin asetuksista jotain selkoa ja vihdoinkin laajakaista alkoi toimimaan.

Minulla meni siis tilauksesta laajakaistan toimimiseen lähes 11 viikkoa.
Kiitos Sonera.

Mainokset

6 comments so far

  1. nörääjä on

    haha 😀 on se kumma että sonera on enää ees pystyssä kun sillä on noiin usein noita katkoksia ja muuta häikkää 😀

  2. Wespa on

    Niimpä. Tänään kun menin Soneran oman laajkaistaprofiilin tms. hallintaan niin sekin heitti jotain virheraporttia, että ”sivusto on tilapäisesti pois käytöstä”. 😀

  3. nörääjä on

    sonera on hanurista 😀

  4. Everest on

    Semmosta se on…Tekivät minunkin vanhemmat virheen kun ottivat soneran laajakaistan.Ei riitä että on ajoittain hidas kun netti vielä pätkii poikki aina parin minuutin välein joskus (enkä minä voi pelata warrockia >=( )Serkku oli yhtä tyhmä ja hankki kannettavalleen soneran langattoman laajakaistan.Soneralla luvattiin nopeudeks jtn.340kbps mutta tehtiin serkun kanssa testi http://www.speedtest.com:issa, ja huippunopeus oli 51kbps.Lisäksi serkulla pätkii vielä enemmän että sen nettiin verrattuna minun nettini on suorastaan loistava.Elkää vaan hankkiko soneraa.Tulette katumaan sitä loppuikänne!

  5. Everest on

    Niin ja jos jotakuta kiinnostaa tehdä se netin nopeustesti niin osoitehan olikin http://www.speedtest.net/

  6. morkula on

    sehän oli sun oma moka kun oli asetuksesi modeemissa väärin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: